keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Savonlinnan oopperajuhlat 2014


Helsingissä on aurinkoisen kirpeitä pakkaspäiviä, mutta alan jo pikkuhiljaa haaveilla lämpimistä kesäpäivistä. Kesääni kuuluu yleensä mökillämme rentoutumista, mutta viime vuosina olemme heinäkuuksi ottaneet suunnaksi Savonlinnan oopperajuhlat. Ensimmäiset oopperani kaksi vuotta sitten Savonlinnassa olivat Aida ja Lentävä hollantilainen, ja viime vuonna Macbeth sekä Lohengrin.

Kuva täältä

Oopperajuhlien ohjelmalehtisiä 2014 jaettiin jo viime vuoden esitysten aikaan, joten aikaa tässä ainakin on ollut pohtia, mihin sitä menisi. Ohjelmassa ovat Sallisen Kullervo, Puccinin Madama Butterfly sekä Manon Lescaut, Mozartin Taikahuilu, Bizetin Carmen ja Verdin Nabucco. Itselleni ehkä vähän huonot
oopperat tulossa, sillä olen nähnyt Madama Butterflyn (josta tosin on jo jonkin aikaa), samoin Manon Lescautin balettiversiona. Carmen taas tuli nähtyä viime syksynä Oopperalla. Suomalaista oopperaa en ole vielä nähnyt, enkä myöskään taikahuilua tai Napuccoa.

Kullervo olisi sikäli hyvä vaihtoehto, että harvemmin sitä suomalaisia oopperoita tulee nähtyä. Huomasin myös, että esityksessä laulavat viime kesänä minuun vaikutuksen tehnyt Tuija Knihtilä, sekä Svenska Teatterissa suuren suosion saanut Maria Ylipää.  Carmen kuuluu tietysti kuuluisimpiin oopperoihin, joten jos sitä ei nähnyt Oopperalla viime syksynä, kannattaa ehdottomasti se tuolla kokea, samoin Taikahuilu. Manon Lescaut oli kaunis ja koskettava balettiversiona, joten voisi olla ihan mielenkiintoista kokea se myös oopperana. Sen musiikki kun isäni mukaan ei ole yhtään samanlainen kuin balettiversion. Näistä itseäni kiinnostaisi tuo Verdin Nabucco. Voi tosin olla, että perheeltäni ei löydy tarpeeksi kiinnostusta lähteä tekemään niin suurta retkeä Savonlinnaan asti, mutta onhan tässä tosiaan vielä aikaa. Onko muilla suunnitelmia lähteä oopperajuhlille? :) 

perjantai 24. tammikuuta 2014

Kööpenhamina, osa 4

Kööpenhaminan yksi odotetuin nähtävyys oli Kansallisgalleria (Statens museum for kunst). Ulkoa päin se ei tässä kuvassa varmasti tee kovinkaan hyvää vaikutusta kiitos tuon härvelin. Sisäänkäynti olisi normaalisti käynyt tuosta suuresta keskiovesta, mutta korjausten takia meidän piti käyttää surkeaa pientä puuovea. Museo oli kolmessa kerroksessa: ensimmäisessä kerroksessa oli tanskalaista taidetta, toisessa kerroksessa lisää tanskalaista sekä ranskalainen ja pohjoismainen taide. Itseäni kiinnosti eniten eurooppalainen taide 1800-luvulta.




Ihastuin tähän paikkaan niin syvästi että palasin useaan kertaan katsomaan samoja tauluja ja kävelin yhä uudelleen ja uudelleen näyttelysalit läpi. Jokainen huone oli maalattu eri väreillä, osassa oli tummat voimavärit, osassa herkän pastelliset. Tuo ovisysteemi oli ihastuttava, siitä saattoi nähdä pitkälle toiseen päähän. taulut olivat eri kokoisia, välillä ne oli laitettu seinille hieman sekasin, välillä tyylikkääseen riviin. Monen taulun vieressä oli englanniksi ja tanskaksi hieman tarinaa taulun tekijän tai maalauksen takaa, mitä liian harvoin näkee. tanskalaiset tietävät, miten onnistunut taidenäyttely kootaan.





Eurooppalaisen osaston kartta. Tämä voi näyttää pohjakartaltaan hyvinkin samanlaiselta kuin esimerkiksi Ateneum, mutta aikakausien edustavuudessa laajempi ja hienompi. Kuvan vasemmassa ylälaidassa oleva nuoli osoittaa pientä siltaa, joka yhdisti rakennuksen uuden ja vanhan osan ja josta saattoi katsoa alapuolella käveleviä ihmisiä. Museo oli siis yhdistelmä vanhaa ja uutta arkkitehtuuria. Ulkoa se oli vanhanaikaisempi, sisältä hyvin moderni: paljon lasia, metallia ja harmaita sävyjä. Vastoin yleistä yltiömodernin vastustustani tykkäsin siitä, miten lasikaiteet toivat avaruutta paikkaan. Hitsi, näitä kuvia katsellessa alkaa taas tehdä mieli palata Kööpenhaminaan. Toivottavasti pian taas!

maanantai 20. tammikuuta 2014

Musiikkitalon loppiaskonsertti


 Loppiaispäivänä pääsin sitten vihdoin katsastamaan Musiikkitalon. Ainoa kokemukseni rakennuksesta oli ollut aulan läpi käveleminen ja siitäkin oli jo parisen vuotta. Arkkitehtuurisena taideteoksena se ei iskenyt minuun silloin eikä kyllä nytkään.

Koko talo oli yhtä betoniröykkiötä tummine väreineen eikä mitään keinoja tilojen pehmennykseksi ollut käytetty. Milloin päätetään taas rakentaa kauniita taloja? Isot lasi-ikkunat avarsivat onneksi käytäviä ja anniskelualuetta, mutta paikka oli minusta liian tunkkainen. Aulan katosta roikkuva taideteos oli eriskummallinen, mutta ainakin se toi jotain eloa yksinkertaiseen tilaan. Väliaikatarjoilupisteet oli sijoiteltu mielestäni hyvin jokaiselle sivulle, siitä plussaa! Myöskin konserttisalin sijoittaminen rakennuksen keskelle niin, että sen ympäri pystyi kulkemaan, oli piristävää.

Kuva täältä.

Itse konserttisali oli suurempi kuin olin ajatellut. Olimme aika viime tipassa ostamassa lippuja, joten paikkoja ei sen kummemmin voinut valita: istuimmekin soittajien takana, mistä alussa hieman huolestuin. Aina siitä lähtien kun Musiikkitalo avattiin 2011, onkin ollut paljon puhetta siitä mihin kannattaa istua. Paikkamme oli onneksi todella hyvä, mitä nyt ne pieneT spottivalot häiritsivät. En tiedä, oliko kyseessä vain tämä esitys vai onko ympäri salia tarkoituksella himmeitä spottivaloja, mutta tuli hieman sellainen framilla oleva olo. En uskaltanut liikkua paikallani, kun ajattelin että vastapuolen väki katsoo. 

Ihmettelin muuten sitä, miten eräskin pariSkunta tuli hieman ennen väliaikaa lavan lähellä oleville paikoilleen, minkä vuoksi koko heidän rivinsä piti nousta seisomaan, jotta mattimyöhäiset pääsisivät istumaan. Ihan ihme ravaamista koko esityksen ajan JA outoa konserttikäytöstä. Ihan ylärivin paikat näyttivät melkein vankiselliltä, vaikka tietysti niin ylhäällä pitää olla suojakaide. Sen olisi voinut vain lasittaa eikä laittaa "kaltereita". Salin muoto oli kyllä hyvä asia, piristävän erilainen. Vaikkei sielläkään ollut erityisesti värejä käyetty, pidin siitä tumman puun väristä. Kiemuraiset portaat olivat ihanat. Ja kuten mainitsin, takaakin kuuli hyvin. Täytyy tosin ensi kerralla kokeilla eri paikkoja, jotta sitten löytää ne itselle parhaat paikat.

Kuva täältä.

Itse esitys oli hieno, venäläinen musiikki on edelleen jotain niin uskomatonta. Kuulimme mm. Sergei Prokofieviä, Dimitri Shostakovitshia, Nino Rotaa ja Georges Auricia. Alunperin ohjaaja Peter von Baghin piti osallistua illan esitykseen, mutta hän joutui jäämään pois äänenlähdön vuoksi. Konsertissa kuultiin vanhojen elokuvien musiikkia, samalla kun näimme seinille heijastettuna kohtauksia kustakin elokuvasta. Mielestäni nämä heijastukset eivät tuoneet esitykseen paljoa uutta, mutta seuralaiseni oli eri mieltä, hänestä oli hyvä päästä hieman elokuvien maailmaan.

Tästä illasta inspiroituneena keväälle onkin suunnitteilla monta erilaista konserttia. Musiikkitalossa tulee siis varmaan ravattua usein ja mielipiteekin ehkä vähän muuttuvat. Sitä odotellessa!