perjantai 6. joulukuuta 2013

Järki ja tunteet Helsingin Kaupunginteatteriin!


Sain sähköpostiini tiedon, että Jane Austenin Järki ja tuneet -klassikko saapuu Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistoon keväällä 2014. Itse kuulun Jane Austenin kirjojen faneihin, joten tämä kuuluu ehdottomasti kevään must see -listalle! Uskon, etten ole ainoa, sillä myös perhe- ja ystäväpiiristäni moni pitää Austenin tyttökirjaklassikoista. Monet ovat varmaan myös katselleet ihanaa Colin Firhtiä Ylpeydessä ja ennakkoluulossa sekä Hugh Grantiä ja Alan Rickmaniä Järki ja tunteet -elokuvassa.

Kuva täältä.

Helsingin Kaupunginteatterin version ohjaa Laura Jäntti, ja romanttisen komedian pääosia esittävät Kreeta Salminen ja Sara Melleri. Puvustuksesta vastaa Sari Salmela. Ensi-ilta on 20.2.2014. Täytyy varmaan taas ottaa missioksi lukea kirja ennen esitystä, jotta niitä pystyy paremmin vertailemaan keskenään. Siitä onkin jo vähän aikaa kun viimeksi olen tämän lukenut. Sitä tuli aikanaan luettua ja katsottua niin paljon että siihen kyllästyi, hups.


 Järki & Tuneet / Helsingin Kaupunginteatteri
Tulossa 20.2.2014. 

4 kommenttia:

  1. Eikääää, ihanaa! Olin varsinkin vähän nuorempana todella kova Jane Austen -fani, ja tulihan niitä muitakin romanttisia klassikoita luettua, ja tuo Järki ja tunteet -leffa on edelleen mielestäni aivan ihana, ja Ylpeys ja ennakkoluulo -sarja totta kai :)

    VastaaPoista
  2. Niinpä, oma lempparini onkin tuo Ylpeys ja ennakkoluulo tv-sarja ;) Ajattelin ottaa tavoitteeksi lukea Järki ja tunteet kirja ennen sitä teatteriversiota, siinä pystyy sitten vähän analysoimaan molempia! :)

    VastaaPoista
  3. Hei! Eksyin blogiisi facebook-sivun kautta, ja halusin vain tulla sanomaan, että tämä vaikuttaa todella mielenkiintoiselta ja raikkaalta lisäykseltä blogosfäärin :). Pysyn kuulolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, piristit kyllä päivääni hirmuisesti! Tervetuloa mukaan :)

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni huimasti, kiiitos! :)