tiistai 26. marraskuuta 2013

Kööpenhamina, osa 1

       
Ehdin vihdoin alkaa purkaa Kööpenhaminan-kuvia. Näitä tosin on niin paljon, että osia tullaan varmaan näkemään pitkin joulukuuta. Matkan ideana oli juhlia kummitätini pyöreitä vuosia, mutta samalla se oli myös hyvä irtiotto arjesta. Ja tietysti kokea tanskalaista kulttuuria. Itse en ole Tanskassa koskaan käynyt, joten mielenkiinnolla lähdin matkaan.






   H.C Andersens Boulevardilla sijaitseva kaupungintalo oli ensimmäisiä nähtävyyksiä saavuttuamme Kööpenhaminaan. Tätini sai kuvattua näitä hienoja yksityiskohtia kaupungintalon aukiolla, joista erityisesti tuo ylempi kuva on mieleeni. Kulta ja turkoosi tulevat hyvin esiin ruskeasta tiiliseinästä. Alemmassa kuvassa härkä puree lohikäärmettä.




      Rakastuin näihin ihaniin pikkukatuihin, joiden varrella oli lukuisia erivärisiä suloisia taloja. Tanska todella on arkkitehtuuriltaan enemmän Keski-Eurooppaa kuin muita Pohjoismaita. Itselleni tuli ihan sellainen olo, kuin olisin jossain kotoisassa sveitsiläikaupungissa - siellähän on tullut käytyä paljon serkkuja karsomassa.







      Halusin heti saavuttuamme käydä katsastamassa kaupungin shoppailumahdollisuudet, joten päätimme kävellä Frederiksborggadenin läpi, ja siitä sitten eteenpäin Pienen Merenneidon luo. Matkalla nähtiin kuvassakin näkyvä antikvariaatti, jonka ylähyllyllä oli hyvinkin vanhanaikaisia kirjoja.
 Seuraavassa postauksessa sitten enemmän patsaita! 

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Taidetta meille!


Ihan aluksi pahoittelut venyneestä blogitauosta. Tauon piti alunperin kestää ainoastaan Kööpenhaminan-matkamme ajan, mutta sen jälkeen iski jonkinlainen uupumus. Olenkin aina sanonut että loman jälkeen pitäisi olla lomaltapaluuloma!  Matkaltamme on paljon kerrottavaa, lupaan postailla siitä kunhan saan kaiken materiaalin kasaan.

Kuva täältä.

Ensin halusin kuitenkin tulla kertomaan Ateneumin mahtavasta Taidetta meille -opiskelijatapahtumasta. Ihanaa, että he ovat päättäneet järjestää tällaisen, [en ainakaan itse muista että vastaava olisi ennen ollut. Tapahtumapäivänä torstaina 21.11 opiskelijat pääsevät ilmaiseksi sisään kello 10-20. Lisäksi ohjelmassa on Järven lumo-esittelyitä, opastettuja kierroksia, keskustelua, korutyöpajaa sun muuta. 500 ensimmäistä saa mukaansa yllätyksen, joten ole nopea!

                                                          
  Päivän ohjelma: 
klo 11-13 Järven lumo -teemaistiaiset (Ateneumin museokauppa)
Vihreässä luomuteessä on mausteina omenaa, jota kasvatettiin myös aikoinaan Tuusulanjärven taiteilijakotien puutarhoissa sekä korianterin siemeniä. Demmers Teehausin Kirsi Pullinen antaa myös vinkkejä teen valmistamiseen.

Järven lumo -näyttelyn esittelyt:
klo 12 suomenkielinen johdantoluento Ateneum-salissa
klo 14 englanninkielinen johdantoluento Ateneum-salissa
klo 18 suomenkielinen johdantoluento Ateneum-salissa

Aikamatka Ateneumiin -opastukset:
Miltä näytti Ateneumin kokoelmasaleissa sata vuotta sitten? Entä missä tiloissa ovat sijainneet monien kuvataiteemme mestarien opinahjot, Ateneum-rakennuksessa toimineet taidekoulut. Opastettu kierros vie osallistujat matkalle Ateneum-rakennuksen värikkääseen historiaan.
klo 13 ja 15 Aikamatka Ateneumiin -opastusten kokoontuminen museon sisäpihalla (max. 30 henkeä / ryhmä)
klo 16-19 Helmeilyä-korutyöpaja (Lindström-sali, 2 krs.)
Nonstop-työpajassa valmistetaan helmikoruja.
klo 16.00 125 vuotta nykytaidetta -keskustelu (museon sisäpiha)
Keskustelussa ovat mukana
*Ateneumin näyttelyintendentti Anna-Maria von Bonsdorff, kultakauden taiteen asiantuntija, Järven lumo -näyttelyn toinen kuraattori
*toiminnanjohtaja Paula Toppila, IHME Contemporary Art Festival
*Suomen valokuvataiteen museon näyttelyintendentti ja tutkija Anna-Kaisa Rastenberger
*taiteilija Markus Kåhre/Checkpoint Helsinki

klo 17-19 Erilainen peli-ilta (pohjakerros, sali 5)
Tule kokeilemaan moniaistista taidekuvien käyttöä yksin tai yhdessä. Mitä yksi kuva kertoo sinulle - entä kaverillesi? Millaisia ääniä tai liikettä kuvaan voisi liittyä? Miten tutustua silmät kiinni Ateneumin klassikoihin? Työpajassa testataan uunituoretta Ateneumin Taidepakkaa ja sen helppoja ja hauskoja vinkkejä. Kuva-croupierina Satu Itkonen. Mukaan mahtuu kun pöydässä on tilaa.

klo 18 Taideguru-tietovisa Ravintola Tablossa
Onko taiteesta tietoakaan? Teroita älynystyrät, kaappaa kaverit mukaan ja osallistu Ateneumin rennon hulvattomaan Taideguru-tietovisaan klo 18-20. Voittajajoukkueelle (1-5 henkeä) on luvassa hulppeat palkinnot ja rutkasti mainetta ja kunniaa.


Lisätietoa Ateneumin sivuilta.