tiistai 10. syyskuuta 2013

Kulttuuririentoja opiskelijahinnoilla


Ystäväni pyysi minua tekemään "kulttuuririentoja opiskelijahinnoin" –aiheisen postauksen, jonka ajattelin nyt vihdoin toteuttaa. Nuoret saattavat usein olla menemättä teattereihin, oopperoihin, baletteihin, taidemuseoihin sun muihin siksi; että se maksaa liikaa. Täytyy nostaa hattua kulttuurilaitoksille opiskelijoiden huomioimisesta, sillä nykyään moniin paikkoihin opiskelijat pääsevät ihan tuntuvin eduin! 

Kuva täältä.


Kansallisooppera antaa opiskelijoille normaalihintaisista baletin tai oopperan A–E -hintaryhmien lipuista –50%. Lisäksi saman päivän esityksiin lippuja myydään hintaan 10€, mikäli paikkoja on vielä jäljellä. Lisätietoa Oopperan sivuilta.

Kuva täältä.


Ateneum antaa opiskelijoille kahden euron vähennyksen normaalihintaisista lipuist. Itse hankin Ateneumin ystävät -jäsenyyden, jolla juoniorjäsen (25 v./opiskelijat) saa kymmenellä eurolla vuodessa käydä ilmaiseksi normaalihintaisissa näyttelyissä ja jäsentilaisuuksissa sekä saa alennuksia Ateneumin kirjakaupassa.  Tässä lisätietoa Ateneumin ystävistä.

Kuva täältä.

Helsingin Kaupunginteatterissa opiskelijat saavat kuuden euron alennuksen arkipäivien esityksistä. Kuvassa näkyvä Kiviä taskussa -esitys oli muuten ensimmäisiä teatteriesityksiä jonka olen nähnyt. Menimme luokan kanssa Studio Pasilan esitykseen, ja muistan nauraneeni kippurassa. Oli kyllä hyvä esitys!


Kuva täältä.

Sinebrychoffin taidemuseo antaa opiskelijoille noin parin euron alennuksen näyttelystä riippuen. Itse suosin kerran kuukaudessa järjestettävää ilmaisiltaa. Tällainen on joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona alkaen klo 17 (-20). 


Amos Anderssonin taidemuseoon pääsee kahdella eurolla. Suurta mediahuomiota onkin viimepäivinä ollut museon laajenemisesta Lasipalatsin tiloihin. Olen pitänyt tästä Yrjönkadun museosta, kuuluu suosikkeihini jo pelkästään näyttävän tilan vuoksi.  

Kuva täältä.

Helsingin kaupunginmuseoihin pääsee aina ilmaiseksi. Jostain syystä olen silti hyvin harvoin käynyt näissä. Viime viikolla kävin kuitenkin pitkästä aikaa Sofiankadulla Hulluna Helsinkiin –näyttelyssä.(Näyttelystä myöhemmin lisää).

Kuva täältä.


Kaartinkaupungissa sijaitseva Desingmuseo tarjoaa opiskelijoille –50% normaalista (10€) pääsymaksusta. Lisäksi tiistaisin klo 17 ja lauantaisin klo 16 pääsee kuuntelemaan opastusta ilmaiseksi.


Kuva täältä.


Myös Musiikkitaloon pääsevät opiskelijat alennuksella. Joka esityksessä on kuitenkin omat hinnat, minkä vuoksi alennuksetkin riippuvat niistä. Odotan innolla, että pääsen kokemaan Musiikkitalon, ollaan jo suunniteltu pari esitystä, joihin mennä. Tosin vuoden päästä syksyllä on jälleen Miriam Helin -laulukilpailun vuoro, jolloin tulee varmaan kulutettua Musiikkitalon penkkejä ihan riittämiin: ;)


Toivottavavasti tästä oli nyt jotain hyötyä :)  Mihin kulttuuririentoon sinä olet seuraavaksi menossa? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti piristää päivääni huimasti, kiiitos! :)