Viron itsenäisyyspäivä

Torstaina juhlimme Viron itsenäisyyspäivää Aleksanterin teatterissa, vaikka virallinen juhlapäivä olikin eilen. Juhlan oli järjestänyt Viron suurlähettiläs, joka myös avasi tilaisuuden. Juuri kun pääsin sanomasta, etten olekkaan käynyt pitkään aikaan Aleksanterin teatterissa.

Diiva

Juhlaesityksestä vastasi kaksi esiintyjää, mezzosopraano Annaliisa Pillak ja pianisti Marko Hilppo. Pääosassa olivat oikutteleva laulajatar (Pillak) sekä pianisti (Hilpo) joka on kurkkua myöten täynnä tämän temppuja. Kunnon juonta siinä ei oikeastaan ollut, mutta esitys sisälsi kuuluisia aarioita, klassista musiikkia ja hauskoja sattumuksia. Performanssi oli Paavo Piikin teos Annaliisa Pillakin kokemuksista.


Facebook

Suurlähettiläs varoitteli meitä avajaispuheessaan, että diiva esiintyy vain jos itse haluaa. Tämän saimmekin huomata moneen otteeseen, kun laulajatar päätti lähteä lavalta kesken esityksen. Tilannekomiikka puri minuun, ja huomasinkin käveleväni kotiin paljon paremmalla mielellä kuin tullessa. Paikka oli kuitenkin niin täynnä ihmisiä, että välillä en nähnyt mitään mitä lavalla tapahtui. Harvemmin sillä oli mitään väliä, kun esitys kuitenkin koostui enemmän musiikista ja laulusta. Suuri ihmismäärä aiheutti myös ruuhkaa naulakoilla esityksen päättymisen jälkeen. Olin luullut, että esitys kestäisi sen tavalliset kolme tuntia, mutta tämä olikin vain tunnin mittainen. Opetus: pitäisi ehkä tutustua ennen esityksen alkua paremmin näytökseen, etten aina olisi näin ulalla! 





Pikakuulumiset

Täällä onkin nyt ollut aika lailla hiljaiseloa. Syynä on loppuviikosta alkanut kurkun oirehtiminen, joka muuttui kunnon flunssaksi viikonloppuna. Lisäksi on pientä lämpöä, muttei kuitenkaan sellaista kuumetta, joka pakottaisi nukkumaan koko ajan. Tehtävää olisi vaikka millä mitalla (esimerkiksi tuleva taidehistorian tentti!!!) mutta jotenkin on niin voimaton olo, ettei mitään jaksa tehdä. Tällainen joutilaanaolo tekee minut kyllä hulluksi. En jaksaisi enää sekuntiakaan tätä, mutta minkäs teet.

Kuten totesi taannoin tätini: "Rakas Jumala, voisitko antaa minulle hiukan kärsivällisyyttä...NYT HETI!" Sopii täydellisesti mielentilaani tällä hetkellä. Yritän saada tehtyä ainakin postauksen niistä Viron Itsenäisyyspäivän juhlista torstailta, ja vähän muutakin olisi tuolla tulossa.

Sneak peak

Terveisiä täältä Viron suurlähetystön järjestämistä juhlista Aleksanterin teatterista!

Teatteri Avoimien ovien kutsuvieras ensi-ilta

Viime viikolla pääsin tutustumaan Teatteri Avoimien ovien uusiin tiloihin Erottajalla. Olen kerran aikaisemmin käynyt samassa teatterissa, joka vielä silloin sijaitsi Töölössä. Tällä kertaa avajaisten ohjelmassa oli Maria Jotunin samannimiseen romaaniin perustuva näytelmä Huojuva talo.

Tilaisuuden avasi teatterin johtaja. Uusien tilojen ja Huojuvan talon ensi-illan lisäksi paikka juhlii tänä vuonna 15-vuotista taivaltaan. Liisi Tandefelt perusti teatterin 1994. Paikalle olikin saapunut sankoin joukoin väkeä juhlimaan. Uudet tilat olivat hienot, paljon tilavammat ja kodikkaammat kuin Museokadulla. Lämpiökin on suurentunut huomattavasti, ja sinne on saatu enemmän pöytiä, flyygeli sekä punainen sohva. Katsomo on lähes samankokoinen kuin lämpiö, ja olin iloisesti yllättynyt, että penkkien väleissä oli jälleen pieniä pyöreitä pöytiä, aivan kuten Museokadulla oli viimeksi. Tällä kertaa kuitenkin penkit oli aseteltu kaikki samaan suuntaan, eikä molemmin puolin lavaa. Täytyy kyllä myöntää, että pidin tästä hieman erikoisemmasta tyylistä.

Itse näytelmä kertoo Leasta, jonka elämä naimisiinmenon jälkeen muuttuu painajaismaiseksi. Hän joutuu miehensä Eeron ailahtelevien mielentilojen uhriksi, alistuu tämän pahoinpitelyyn ja yrittää samaan aikaan suojella lastaan. Noidankehä jatkuu vuosia ja päättyy vasta miehen kuolemaan. Huojuva talo onkin raastava kuvaus vääristä valinnoista, väkivallasta, alistumisesta, alistumisen noidankehästä sekä perheväkivallasta.

Minna Kurjenluoma 

"Huojuva talo ei moralisoi, ei sääli, ei asetu kenekään puolelle, ei ketään vastaan. Huojuva talo soi, se laulaa, se tanssii. Se repii, raastaa ja rakastaa." 

Minna Kurjenluoma

Minna Kurjenluoma

Pääosan esittäjä Ella Pyhältö näytteli myöskin edellisessä Teatteri Avoimen oven näytelmässä, joten osasin odottaa häneltä hyvää heittäytymistä rooliin. Muissa rooleissa nähtiin mm Jukka Pitkänen, Paavo Kerosuo, Petriikka Pohjanheimo, Hanna Seppä sekä Miika Laakso. Esitykseen kuului myös pieniä tanssi- ja lauluesityksiä, jotka toivat mukavaa piristystä paikoitellen liiankin ahdistavaan tarinaan. Välillä väkivaltaa näyteltiin niin yksityiskohtaisesti, että minun oli paha olla. Tarina oli kyllä kaikessa rankkuudessaan tunteita ja ajatuksia herättävä. Mutta vaikka tämä oli kokonaisuudessaan ihan avartava ja hieno esitys, taidan jättää näin ahdistavat teemat vähemmälle.

Huojuva Talo/Teatteri Avoimet ovet

Erottajankatu 5, 00130 Helsinki
20.2.2013-8.5.2013

21 tapaa pilata avioliitto

Vuoden odotetuin leffa saapui teattereihin helmikuun alussa, ja tietysti minun piti saada liput ensi-iltaan. (Tosin nykyään harvemmin elokuvilla on oikeaa "ensi-iltaa", ja näytöksiä ripotellaan pitkin päivää, mikä on tyhmää.) Olin kuitenkin ensimmäisten joukossa varaamassa lippuja, joten saatiin parhaat paikat toivomastamme teatterista. 

kuva elokuva-opas.com

Elokuva kertoo siis Sannasta (Armi Toivanen) joka tekee väitöskirjaansa X tavoista pilata avioliitto. Hän ei itse usko rakkauteen vaan noudattaa itse "yhden kerran periaate" -menetelmää. Sannan ystävä Aino (Essi Hellén) taas on romantikko: taikauskoinen, kirjoista ja radiosta ennustava oikeuslääkäri. Hän rakastuu Sannan tutkimusassistenttiin Jouniin (Aku Hirviniemi), joka on naimisissa Ellin (Pamela Tola) kanssa. Eräissä juhlissa Sanna tapaa yllättäen Aleksin (Riku Nieminen), joka kuuluu osana Sannan tutkimukseen. Vietettyään yön Aleksin kanssa Sannan on vaikea pitää kiinni periaatteistaan, ja hän tajuaa että varmin tapa pilata avioliitto on se, ettei uskalla rakastaa.

kuva finnkino.fi

Kun pohdin ystäväni ja siskoni kanssa pitäisikö minun kirjoittaa tästä leffasta blogiini, vastaus tuli nopeasti: "Se on hyvä idea. Tosin et osaa suhtautua objektiivisesti Armiin ". Ehkä se on sitten totta, ja sanon vain, että hän oli oma ihana itsensä. Aku Hirviniemi oli saatu todella hyvin näyttämään keski-ikäiseltä Jounilta, ja Riku Nieminen näytteli oman osuutensa hienosti. Täytyy todeta tähän väliin, etten ikinä ole ollut suomalaisten elokuvien ystävä, sillä (varsinkin) nykyajan leffat ovat olleet niin huonoja, että ne yksinään pilaavat minulta innon kokeilla kotimaisia elokuvia. Kerran ystäväni saivat minut suostuteltua minut mukaansa erääseen suomalaiseen elokuvaan, ja lupasivat, että jos en pitäisi tästä elokuvasta, he eivät "enää ikinä yrittäisi suostutella minua suomalaiseen elokuvaan". No, elokuva osoittautui vielä surkeammaksi kuin olin kuvitellut, ja sen jälkeen en olekaan käynyt kotimaisia elokuvia katsomassa. Ja tästä on sentään ainakin pari vuotta aikaa! Taidan siis olla aika itsepäinen.

kuva finnkino.fi

Tähän elokuvaan ei kuitenkaan tarvittu minkäänlaisia suostutteluja. Ei minulle eikä ystävälleni, sillä näyttelijäkaarti oli sen verran lupaava. Akun vaimoa näytellyt Pamela Tola yllätti meidät ihastuttavan hirveällä roolisuorituksellaan. Pidin myöskin Sannan hieman hupsusta ystävästä, jota (minulle vielä tuntematon) Essi Hellén näytteli. Kaiken kaikkiaan roolisuoritukset olivat todella hyvät, ja varsinkin näin talvella oli ihanaa katsella kesäistä Helsinkiä. Paikatkin olivat hyvin tuttuja.

Voin näin lopuksi myöntää, että olen nähnyt elokuvan kahdesti - viikon sisällä! Tarkoituksena on mennä vielä ainakin kerran katsomaan se erään ystävän kanssa joka ei ole vielä nähnyt sitä, minkä lisäksi tietysti odotan dvd:n ilmestymistä. Nyt kun Putouskin lähenee loppuaan, on sitten siihen "ikävään" jotain piristystä.

21 tapaa pilata avioliitto


8.2.2013 -

Rahanmetsästystä

Alkuviikosta mm. Helsingin Sanomat uutisoi taitelija Riiko Sakkisen uudesta tempauksesta piilottaa 1000 € Rikhadrinkadun kirjastoon. (Luettuani lehdestä tempauksesta luulin aluksi että seteleitä olisi 5 kappaletta 200€n arvoista. Enkä ollut ainoa, sillä monet ystävänikin uskoivat tähän. Vasta luettuani artikkelin uudelleen (jotta osaisin etsiä seteleitä oikeista paikoista) tajusin virheeni, ja luovuin ideasta. 

Taitelijan mukaan tempaus on kunnianosoitus kirjoille, kirjallisuudelle, kirjastoille ja lukemiselle. Jokaisessa setelissä on numero sekä taitelijan nimikirjoitus, ja niitä voi olla minkä tahansa kirjaston kirjan välissä. Kirjaston henkilökunta ei ole mukana tempauksessa. Idea pyöri Sakkisen mielessä jo monta vuotta, mutta vasta nyt, lomaillessaan Espanjassa hän päätti toteuttaa sen. "Lomalla on ollut vaikea olla koko viikkoa tekemättä mitään, joten nyt oli hyvä aika toteuttaa tämä", Sakkinen kertoi.

Lähdin kuitenkin aamulla aikaisin kirjastoon tehdäkseni siellä hommia ja hieman seuratakseni tilanteen etenemistä. Aluksi kaikkialla oli ihan rauhallista, mitä nyt kirjastonhoitajat hieman keskustelivat taiteilijan tempauksesta. Myöhemmin iltapäivällä alkoi väkeä tulla lisää, ja kuulin kuinka kirjoja selailtiin ahkerasti. Myöskin jotkut uteliaat soittivat kirjastoon kysyäkseen uutisen todenmukaisuutta.

Ilmeisesti joku nuori oli löytänyt yhden vitosen ihan sattumalta. Tämä kävi ilmi kun vanhempi mieshenkilö saapui kirjastoon etsimään rahoja ja jutusteli muiden kanssa. Olin yllättynyt miten laajalla skaalalla oli tultu etsimään, oli nuoria ja vanhoja, naisia ja miehiä. Jopa jotkut kirjastonhoitajat pohtivat mistä rahaa voisi löytyä. Harvemmat ihmiset yrittivät peittää etsintöjään, mutta ainakin eräistä henkilöistä huomasi heti, että rahan perässä ollaan, muttei haluttu näyttää sitä. Lopulta tilanne meni niin huvittavaksi, etten voinut enää jäädä kirjastoon, vaan minun piti pakata tavarani ja lähteä kotiin jatkamaan hommiani. Vielä ei ole ainakaan lehdissä tietoa, että kukaan muu olisi löytänyt rahoja. Toivon vain, että kun ensi viikolla aloitan intensiivisemmän luku-urakan, kirjasto ei olisi täynnä rahanmetsästäjiä! 

Mutta nähtäväksi jää onnistuiko tempaus lisäämään lukuhaluja.