perjantai 30. marraskuuta 2012

Helsingin joulukatu

Viikko sitten sunnuntaina avattiin Helsingissä vihdoin joulukatu. Sinne oli jo muutamana edellisenä vuotena pitänyt mennä, mutta jotenkin se aina jäi. Tällä kertaa päätimme ottaa härkää sarvista, ja käydä nopeasti pyörähtämässä Aleksilla. Samalla myös Stockmannin jouluikkuna avattiin, mikä tietysti myöskin aiheutti tungosta. 



Halusimme olla paikalla (ja hyvissä asemissa) tasan kello 15, jotta näkisimme kunnolla valojen syttymisen. Olimme kyllä löytäneet tihkusateelta suojaisan paikan, ja kamerakin oli valmiina räpsimään kuvia, mutta jotenkin onnistuin katsomaan ihan muualle, kun valot lopulta syttyivät. Perus minä taas. Kuten kuvista huomaa, valoja ei kunnolla erota päivänvalossa, vaan parhaimmilta ne näyttävät hieman hämärämmällä. Siksi olisi ehkä ollut parempi, että tapahtuma olisi ollut esimerkiksi tuntia myöhemmin. 


Hieman myöhemmin sain otettua hieman parempia kuvia Aleksilta, mutta täytyy varmaan käydä joku ilta räpsimässä kunnon tunnelmakuvia. Varsinkin kun saimme eilen tänne ihanan paljon lunta! :) Ja säätietojen mukaan sitä tulee vielä paljon lisää, jes. 








Koko tähän tapahtumaan sisältyi myöskin pukki ja seurue, jotka tervehtivät ihmisjoukkoja kulkiessaan Aleksanterinkatua. Elänrakkaana ihmisenä olin innoissani, kun seurueeseen kuului myöskin paljon suloisia koiria. Jopa pari Angry Birdsiä oli päässyt mukaan! Jostain syystä olin kuitenkin hieman pettynyt koko tapahtumaan, en sitten tiedä oliko minulla vain ollut liian suuret odotukset. Asiaan saattoi tietysti myös vaikuttaa hirveä tihkusade, joka ei tahtonut loppua millään. Nyt on kuitenkin valot saatu Aleksille, joten nautitaan niistä! 










2 kommenttia:

  1. Komeat jouluvalot! Ja jee lunta! Sitä on nyt täällä Keski-Suomessakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä paremmilta ne näyttää nyt kun ollaan saatu lunta! :) Oho, luulin että teillä oli siellä ollut jo kauemminkin lunta! Mutta hyvä että nyt sitten ainakin :D

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni huimasti, kiiitos! :)