keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Le Corsaire - Merirosvo


Viime viikolla vuorossa oli Le Corsaire - Merirosvo, jota odotin innolla, sillä kyseisestä baletista olimme saaneet maistiaisia jo Helsingin kansainvälisestä balettikilpailusta.  Kyseisen baletin pas de troix onkin yksi esitetyimmistä numeroista juurikin erilaisissa kilpailuissa sen näyttävän ja haastavan koreografian vuoksi. 


Tarinassa nuori kreikkalainen tyttö Medora (Myllymäki) myydään orjaksi eräälle Pashalle (Burman). Medora on kuitenkin rakastunut komeaan merirosvoon (Poutanen) joka päättää pelastaa Pashan palatsista keinolla millä hyvänsä. Tämä onnistuukin lopulta, ja rakastavaiset karkaavat merille. 


Esitys oli hieno, ja varsinkin kulissit (jotka kuulemma on jo melkein hävyttömän vanhat) olivat mielestäni todella upeat! Varsinkin baletin alussa, jossa tanssitaan vilkkaalla torilla merenrannalla sijaitsevassa kapungissa. Paikka oltiin saatu luotua aidon tuntuiseksi pienillä yksityisjohdilla ja suurilla itämaisilla arkkitehtuurilla. Merirosvojen luolakin oli totetutettu yllättävän taitavasti, vaikkakin hyvin pelkistetysti. Pashan palatsi oli kaikessa loistossa erittäin houkutteleva ja upea. 

kuva ts.fi
Jälleen kerran Myllymäki oli loistava roolissaan, tällä kertaa kreikkalaisena Medorana. Kun hän astui sädehtien lavalle, koko lava kirkastui jättäen kaikki muut tanssijat varjoonsa. Siinä naisessa on kyllä sitä jotan! Se tyyli, se viehkeys, se tanssi. Tämän kun mainitsin väliajalla, sain vastaukseksi että " katsos kun valot laitetaan kohti Myllymäkeä ja musiikki kovenee niin ei ihmekkään että hän tuntuu sädehtivän." Niin just. 



Vakiovarusteeni, oopperakiikarit. Todella kätevät, kun istut permannon keskellä tai ensimmäisellä parvella, ja aivan ihanan näköiset. Ja jos nämä joku kerta unohtuvat kotiin, voin kuulemma lainata niitä hervottomia lintukiikareita...



Ja loppun vielä perus ruokaosuus. Nam nam, tulee nälkä kun katsoo näitä kuvia. Ylemmässä kuvassa mätihöttönen, teetä ja konjakkia, ja alemmassa ahvenleivos, teetä ja konjakkia. (En tunnu syövän tuolla mitään muuta kuin aina tuota samaa, hups.) Molemmat olivat hyviä, jopa tuo ahvenleivos jota aluksi hieman katselin epäilevästi, osottautui positiiviseksi yllätykseksi. Suosittelen kokeilemaan Kansallisoopperan herkkuja niiden hinnoista huolimatta, ovat nimittäin sen arvoisia!

Le Corsaire - Merirosvo/ Kansallisooppera
21.9-18.10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti piristää päivääni huimasti, kiiitos! :)